Masalassa myrskysi I!
27.9.2009 11:11 | Ei kommentteja »Kauden avaus nappiin, neljä pistettä ja maalisuhde 15-1 meille.
Lähtökohta kaudelle oli se, että Siuntiossa tehtiin kesällä vihdoin oikeita päätöksiä ja kunnan kaksi suurinta salibandyseuraa (S.S.Storm ja Mc Quigan) päättivät yhdistää voimansa. Täten stormin ykköseen saatiin kovatasoisia vahvistuksia aina Kajaanista saakka. Myös kakkosjoukkueeseen tuli reilusti leveyttä ja kokemusta, joten kausi kutosessakin näyttää mielenkiintoiselta.
Kauden aloitus pelattiin Masalan nimensä vaihtaneessa hallissa. Pelaajia tuli kiitettävästi, kahden veskan lisäksi 12:sta kenttäpelaajaa, joten taustat olivat kunnossa.
Eka vastus oli Gusanos Lohjalta. Ainakin minulle uusi tuttavuus lohkossa, jossa vaihtuvuus on olematonta. Nousivat kuitenkin täksi kaudeksi vitoseen kutosdivarista. Alku oli molemmilta joukkueilta kuhertelua pallon kanssa eikä oikein mitään saatu aikaiseksi. Mutta erän seitsämännellä minuutilla iski tornado Lohjalaisten maalille, koska reilussa kahdessa minuutissa Stormi paukutti kolme häkkiä (joista kaksi ekaa YV:llä) ja kerettiin tuhria yksi rankkarikin. Tämän jälkeen tuuli laantui lehmän henkäykseksi ja toinen erä ei tule jäämään historian kirjoihin. Päästettiin kaveri peliin mukaan samalla kun itse yritettiin pistää peli monimutkaiseksi. Koska kyse oli laadukkaasta (-ja nuoresta) vastustajasta ukkoa rupesi pyörimään meidän maalilla enemmänkin. Onneksi eivät saaneet tehtyä kuin yhden maalin… Kolmas erä oli jo parempaa peliä ja kiusattiin vastustajaa painamalla palloa hyökkäyspäähän. G-miehet yrittivät maalille ja karvasivat vielä erän alun, mutta joidenkin pelaajien sikailuista tulleet jäähyt ja stormin paukuttamat kaksi maalia veivät hyödyn pyristelystä. Pisteet matkasivat Siuntioon… Hyvä alku!!
Gusanos (Lohja) 1 – 5 S.S.Storm
Antti K 1+1, Tommi 0+2
Toka vastus oli tutumpi toissa kaudelta nimittäin Salisusien kakkosjoukkue Vihdistä. Tosin tuttua oli tasan nimi, koska ei tällä tasolla tule juurikaan scoutattua vastustajia. Meillä oli kuitenkin lukot auenneet jo ekassa pelissä joten sudet olivat taantuneet villakoiriksi, kun myrsky iski täydellä teholla (huh huh…). Kolmella kentällä pyörittänyt (HUOM!! jokainen kenttä teki pisteitä!!) Stormi iski jo ekassa erässä tauluun 4-0 lukemat ja tuntui että vastustaja luovutti jo siinä vaiheessa. Toinen olikin jo sitten tasaisempaa ainakin maalien suhteen, vaikkakin peli oli meidän lapasissa. Kylmä tuuli puhalsi jälleen kolmannessa erässä, johon lähdettiin 5-0 lukemista ja vaihtamalla vastustajat masentanut Kapteeni Nieminen Anttiin, liike jolla yritettiin herättää joukkue entistä raivokkaampaan suoritukseen. Vaihto oli menestys sekä Antille että koko joukkueelle, sillä häkki heilui vielä viitisen kertaa ja taululle TYLYT lukemat 10-0.
VSS II 0 – 10 S.S.Storm
Vesa 2+2, Marcus 2+0, Mika 2+0, Jarkko 2+0, Aapo 2+0, Jussi 0+2, Ruuna 0+2
SEURAAVA TURNAUS: Lauantaina 17.10.2009 Nummelanharjun sählykaukalo.
Klo 15:00 Vs. MasKi
Klo 17:00 Vs. Snell`s AFC
Terveisin,
Jone

Lisää kommentti